Varoitus! Teksti sisältää vinkkejä lasten kanssa matkailuun, joiden käyttöönotto tietää kroonista matkakuumetta ja takuuvarmaa lovea pankkitilin saldoon. Vastuu on lukijalla.

Tällaisista matkoista olisi tyttären kanssa pitänyt aloittaa. Matkoista, jotka tehdään maaseudun syleilevässä rauhassa. Yöpymisistä aitoissa, jonka oven kynnykseltä pääsee metsään seikkailemaan. Paikoista, joiden pihoissa kohtaa eläimiä. Paikoista, joissa sauna lämpeää puilla. Paikoista, joissa televisio ei häiritse yöunia.

Päädyimme Ikaalisiin Luomajärven Kievariin viikonloppulomalle, koska sieltä löytyy Hildan rakastamia eläimiä paljon, nimittäin hevosia. Mikä tahansa hevosiin liittyvä on tyttäreni suhteen nappivalinta. Itse en niinkään noista isoista eläimistä välitä, mutta Hildan vuoksi olin itsekin valmis hyppäämään hevosen selkään. Edes tämän yhden kerran. Matka oli neidille lähtöön saakka yllätys, sillä en halunnut jännityksen nostavan kuumetta.

Lämmin sauna odotti meitä saapuessamme Ikaalisiin peltojen ja metsien keskelle. Pehmeiden löylyjen jälkeen tutustuimme kaikessa rauhassa pihapiiriin ja sen lemmikeihin. Kehräävät kissat ja kulman takana avautuva seikkailumetsä saivat Hildan kiljahtelemaan rakkaudentunnustuksia. Luonto oli lähellä ja keuhkot haukkoivat raitista ilmaa ahmien.

Illallinen oli täynnä aitoja ja yksinkertaisia makuja, jonka jälkeen emme voineet vastustaa yöunien houkuttelevaa kutsua. Aitassamme ei ollut mitään ylimääräistä, mutta kuitenkin kaikki tarpeellinen suloisten unien saavuttamiseen.

Myös aamupala tarjoili juuri kaiken tarpeellisen. Lämpimän ja kiireettömän tunnelman, kahvin ja pitkään haudutetun puuron. Muroja ja voileipätarvikkeet, sekä kananmunia. Oleellisempaa on, että valikoima on laadukasta, eikä laajaa. Määrä kun ei todellakaan aina korvaa laatua.

Ennen kotiinlähtöämme meitä odotti vielä metsäretki hevosten kanssa. Kokenut tyttäreni antoi neuvoja ratsastamiseen, jota jännitin pelonsekaisin tuntein. Vetäjämme Satun opastus ennen ratsaille hyppäämistä oli todella kattava, mutta kaikista noista ohjeista huolimatta jännitin edelleen.

Muutaman kenttäkierroksen jälkeen olimme muka valmiita maastoon ja kun tyttäreni ei näyttänyt elettäkään perääntymisestä, oli minunkin pakko jatkaa. Pelkäsin, että hevonen heittää minut selästään, tai alkaa ravata, tai että pakarani alkaa krampata. Pelkäsin myös, että edelle kulkeva hevonen heittää tyttäreni kyydistään. Sukkani olivat litimärät jännityksestä, eikä käynyt mielessäkään kaivaa puhelinta kuvaamiseen ratsastamisen aikana. Selvisimme kuitenkin lopulta laavulle täysin ehjinä ja meinasin pakahtua ylpeydestä, kun seurasin tyttäreni menoa. Rohkea eskarilainen käsitteli hevosia kuin vanha tekijä ja nautti selvästi olostaan. Vaikka minusta ei vieläkään tullut heppatyttöä, olin silti käsittämättömän onnellinen tyttäreni ilosta. Omalta mukavuusalueeltaan poistuminen tuo aina mukanaan elämyksiä, joskus jopa unohtumattomia ja elämää muuttavia.

Paluumatkalla jännitys hieman hellitti ja pystyin nauttimaan maisemista. Viikonloppuloma oli kaikin puolin onnistunut ja arkeen sukeltaminen ei ahdistanut ollenkaan.

”Äiti, voidaanko tulla tänne joskus uudelleen?”

Nyt jos koskaan, on tärkeää matkailu kotimaassa monestakin eri syystä. Tuhansien järviemme maa on täynnä ihania ja persoonallisia kohteita, jotka ovat täydessä valmiudessa vieraanvaraisuuteen. Jos et tiedä mistä aloittaisit, aloita vaikka Luomajärven Kievarista, voin lämpimästi suositella.