Yli kymmenen vuotta sitten innostuin leipomaan ihan tosissani. Piinasin kavereita kahvipöytäkutsuilla tiuhaan tahtiin, sillä kastettavaa riitti. Haaveilin leipuri-kondiittorin urasta ja aloitin myös kirjoittamaan blogia. Taikinatainan blogi kaatui kuitenkin lyhyen alkunsa jälkeen palvelimen mukana ja samaan viemäriin taisi valua myös urahaaveet. Olen välillä vähän ihmetellytkin sitä, että miksi en leivo enää niin paljoa kuin silloin, sillä taikinoiden kanssa touhuaminen on edelleen todella lähellä sydäntäni.
Kuluneen viikon olen viettänyt tiiviisti kotona. Hiihtolomasuunnitelmat vaihtuivat levoksi, kun Hilda sairastui heti ensimmäisenä lomapäivänä. Tyttäreni on unenlahjoissaan ainutlaatuinen ja malttaa myös kipeänä levätä. Ja hän onkin levännyt, koska tauti on pitänyt otteessaan. Olen viikon aikana ehtinyt siis siivoamaan ja edistynyt opinnäytetyössäni huomattavasti suunniteltua enemmän. Kun näppäimistön hakkaaminen on puuduttanut tarpeeksi, olen siirtynyt keittiön puolelle.
Olen salaa rakastunut uudelleen. Olen leiponut mutakakkua, porkkanakakkua, sämpylöitä ja pikkuleipiä tämän hiihtoloman aikana, enkä malttaisi millään lopettaa. Pakkasen tyhjennys on ollut toivotonta, sillä se on täyttynyt tämän viikon aikana ääriään myöten. Minulla on ollut Aikaa. Aikaa upottaa sormet taikinaan, aikaa antaa hiivan kohottaa taikina ja aikaa olla riittävän huolellinen. On ollut aikaa valita hyvää musiikkia luureihin ja raastaa porkkanoita hävyttömän kauan. Sämpyläni ovat olleet täydellisen kuohkeita ja pikkuleipätaikina pehmeämpää kuin koskaan, koska minulla on ollut aikaa keskittyä. Et tiedäkään Aika, miten olen sinua kaivannut.
Luulen, että tuo rakkaan tyttäreni syntymän jälkeen aikaa on ollut eri tavalla. Sitä ei myöskään ole tullut valinnoilla opiskella ja tehdä töitä samanaikaisesti lisää. Tämä vuosi tulee olemaan ajankäytössä haasteellisin, sillä työtä riittää niin koulun kuin ansainnankin puolella. Mutta jatkossa pidän huolen, että silloin kun leivon, teen sen ajan kanssa.
Haluan jakaa teille ihanan pikkuleipäreseptin, joka oli useasti käytössäni silloin, kun minulla oli aikaa leipoa enemmän. Pikkuleivät päätyivät juhlapöytiin, joista mummit pelastivat niitä piiloon, kun lapset eivät saaneet niistä tarpeekseen. Kardemumma, lempimausteeni näidenkin salaisuus. Ullan Unelman alkuperäisessä reseptissä on mansikkatomusokeria, mikä on ilmeisesti poistunut jo markkinoilta. Pikkuleivät onnistuivat onneksi myös tavallisella tomusokerilla.
Pikkuleivät kardemummalla
150 g voita
1 dl tomusokeria
1 kananmuna
1 tl vanilliinisokeria
1 tl leivinjauhetta
1 tl kardemummaa
4 dl vehnäjauhoja
1. Vaahdota hieman pehmeä voi ja kaikki ainekset keskenään sekaisin.
2. Kaulitse taikina jauhotetulla alustalla ja paina siitä muotilla pikkuleipiä.
3. Paista uunin keskitasolla +200 asteessa noin 8 minuuttia tai kunnes pikkuleivät näyttävät kypsiltä.
4. Koristele jäähtyneet pikkuleivät sulatetulla suklaalla tai tomusokeri-vesiseoksella.
Yst. terv. Taikinataina
Ps. Paljon voimia kaikkiin tällä hetkellä vallitseviin sairastupiin.
Syöt silti 