Kirotut kaverisynttärit. Koti täynnä vieraita lapsia, jotka syövät synttäriherkkuja. Kaikkialla. Meillä syödään pöydän ääressä, eikä meillä napsita. Jos tekee mieli juosta, voi mennä ulos. Sohvalla istutaan, eikä kiipeillä. Ei ole vaikeaa päätellä, miksi olen saanut läheisiltäni natsimutsin leiman. En kuitenkaan ole niin sydämetön, että kieltäisin kaverisynttärit. Valitettavasti opiskelujen myötä kuihtunut pörssini ei myöskään sallinut synttäreiden ulkoistamista.

Päätin minimoida kodissamme sekoilun ja käytin huolella aikaa synttäriohjelman suunnitteluun. Hildan synttäriseikkailu sisälsi koko 9-henkisen tyttölauman yhteisiä tehtäviä reilun tunnin ajaksi. Rasteja oli piilotettu ympäri kotiamme ja ne löytyivät vihjeiden avulla. Rastit sisälsivät esimerkiksi tanssimista, yhteislaulua ja photoshootin. Yhdessä rasteista piti keksiä adjektiivejä, jotka täytin ennalta kirjoitettuun tarinaan. Valmis tarina oli jättimenestys ja sai aikaan hykerryttävän naururemakan.
Myös herkkujen syöminen oli yksi rastitehtävistä. Sain etukäteen vihiä siitä, ettei lastensynttäreiden tarjoiluiden eteen kannata nähdä vaivaa, joten kaadoin aitoja ja ostin lähes kaiken valmiina. Pidin myös mielessä, ettei pöytään kannata turhaan kattaa seitsemää eri sorttia.

Tarjoiluissa piti ottaa huomioon gluteenittomuus ja maidottomuus, jolloin kauppojen tarjoamiin tuotteisiin turvautuminen on turvallisinta. Pakasteesta löytyvä gluteeniton mutakakku ei paljoa itseleivotulle häviä ja lisäksi pöydästä löytyi keliaakikolle gluteenittomia karjalanpiirakoita. Muut saivat Lidlin pikkupitsoja, joita ei oltu turhaan etukäteen ylistetty. Niin mutakakku, kun pitsatkin olivat hinta-laatusuhteeltaan niin kohdillaan, että niiden tarjoilu oli täysin perusteltua. Kakun ja suolaisten lisäksi tarjolla oli sipsejä ja pikkuleipiä.


Kakkurastin jälkeen nostin tarjoilut pois pöydästä, koska en halunnut löytää sipsejä sieltä ja täältä ja tuolta. Viimeinen rastitehtävä oli lahjojen avaaminen, joka kestikin siihen asti, että neitejä haettiin jo kotiin.
Pakko myöntää, että juhlat sujuivat odotettua paremmin. Tytöillä näytti olevan hauskaa ja Hilda selvästi nautti olostaan huomion keskipisteenä. Jokainen vieraista toi ruokailun jälkeen astiat tiskipöydälle ja vain yksi kävi jälkikäteen kyselemässä pöydästä kadonneita herkkuja. Oikeesti aika ihania tyttöjä. Ehkä seuraavatkin kaverisynttärit on yhtä kivat!
Neuvot kaverisynttäreitä järjestävälle vanhemmalle Top3:
1. Suunnittele ohjelma, vapaa liikkuminen saa aikaan levottomuutta
2. Kata pöytä valmiista herkuista ja muista, että less is more
3. Relaa.