Katseeni viipyy vaarissa tavallista pidempään. Olen ennenkin katsellut vaaria pitkään, sillä vaari muistuttaa isästä, joka on kuollut jo 16 vuotta sitten. Vaari ei näytä enää samalta, hän näyttää väsyneeltä ja vanhalta. Tekisi mieli huutaa vaarille, että älä mene. Mutta vaari on jo aloittanut matkansa, eikä paluulippuja ole tarjolla.
Nuorempana oli vaikeaa keksiä puheenaiheita vaarin kanssa, mutta aikuisiällä siitä on tullut helpompaa. Oman lapsen kanssa kyläilyistä on tullut entistä tärkeämpiä ja muistan vieläkin, kuinka sydämessäni läikähti, kun vaari nappasi tyttäreni lattialta syliinsä. Mies jonka kanssa halaukset on laskettavissa yhden käden sormissa.
Hänestä on viimeisten vuosien aikana kuoriutunut lempeämpi. Kun yritin järkyttää häntä moottoripyöräostoksella, odottamani saarnan sijaan hän kysyi, koska voi lainata pyörää. Hän naureskelee vanhoille muistoille, joita kertoo aina uudelleen ja uudelleen. Hän varmistelee asioita Kristiinalta, omalta naisystävältään. Meidän onneksi vaarilla on Kristiina, joka varmistaa, että mies menee lääkäriin ja kertaa asioita niin monta kertaa kuin tarve vaatii. Kristiina pitää huolen ettei vaari eksy ja että hän syö. Kristiina syö vaarin kanssa.
Yhdessä syömisen edut ovat selvät. Mitä useampi ruokapöydässä istuu, sitä enemmän ruokaan on panostettu, jolloin se on monipuolisempaa ja terveellisempää. Vielä tärkeämpää on kuitenkin se, että ruoka tulee tosiaan syötyä. Seurassa sitä ei unohda tai jätä laiskuuttaan välistä. Sosiaaliset tilanteet taas ruokkivat mieltä ja tekevät päivästä arvokkaamman. Kärsin itse harvoin yksinäisyydestä, mutta silloin kun kärsin, se on raastavaa. Meistä jokaisella pitäisi olla mahdollisuus syödä jonkun kanssa. Meillä jokaisella pitäisi olla oma Kristiina, edes silloin tällöin.
Ihanaa viikonloppua! Syöttehän yhdessä tänään?
Syöt silti 