En harrasta mielestäni tarpeeksi foodpreppailua. Siis ruoan etukäteisvalmisteluja. Minun pitäisi harrastaa sitä enemmän, koska olen äiti, opiskelija, töissä, parisuhteessa ja vielä kaiken kukkuraksi wannabe-jumppailija. Tahtotilassani myös syön kohtuuhyvin.
Olen itse sortunut ajatukseen, että tämänkaltainen järjestelmällisyys kuuluu vain sikspäkin tavoittelijoille. Ja monelle heistä se varmasti kuuluukin, mutta rutiinista on paljon poimittavaa myös vähemmän hikoileville ruokailijoille. Kun ruoat on valmisteltu yhtenä päivänä enemmän tai vähemmän puolivalmiiksi, säästyy aikaa ja aika on kuulemma rahaa. (Okei, tätä en ihan sulata, olen ollut opiskelijana 1,5 vuotta. Aikaa on ollut pirusti enemmän ja säästöistä ei juuri mitään enää jäljellä. Missä on mun rahat?!)
Päätin siis tiistaina dramaattisesti muuttaa elämäni suunnan kuorimalla porkkanoita ja keittämällä kananmunia valmiiksi. Kapinoin arkea vastaan porkkanoiden ja kananmunien lisäksi isolla kanalaatikolla ja banaanipannarilla. ”Tule vaan, puske päälle, mä oon valmiina!” Yhtäkkiä jääkaappi oli täynnä tavaraa ja näytti ihanan freshiltä. Päässä alkoi viriämään kaikenlaisia ihania reseptejä, vähän samalla tavalla, kuin jossain ruokatorilla tai runsasvalikoimaisessa ruokakaupassa. Olisin heti halunnut alkaa tekemään KAIK-KEA. Siis näinkö pienellä inspiraatioita saadaan aikaiseksi?
Aloin itse odottamaan jo huomista lounasta innolla. Miten ihanaa olisi aloittaa ruoanlaitto, kun esivalmistelut on jo tehty!
Yksi parhaimmista ruoan etukäteisvalmistelu -resepteistä on ehdottomasti Sikke Sumarin rapeakuoriset aamusämpylät. Reseptissä sämpylätaikina valmistetaan illalla, josta aamulla voi paistaa sämpylöitä ilman kohotuksia. Taikina säilyy jääkaapissa useamman päivän, jolloin tuoretta sämpylää saa luvattoman paljon. Resepti on kaiken lisäksi mielettömän helppo, sillä taikina vain sekoitetaan nopeasti ja ennen paistoa taikinaa lusikoidaan pellille. Ei siis taikinaa kämmenissä tai kynsien alla.

Tekstit lainattu fit-lehden sivuilta, vaikka muu teksti ei niin fit olekkaan. Fit tai ei, syödä pitää!



