Olen kuullut tarinan äidin kertomana todella monta kertaa. Tarinan siitä, kuinka hienoa oli tulla mökkityömaalta viikonlopun jälkeen kotiin ja hellalla odotti jauhelihakeittoa. Meidän Tainan tekemää! Ei olisi meidän Tainasta uskonut. Voitte ihan kuvitella tästä kannustuksen määrästä, että kuinka paljon aikaa kulutin lapsuudenkotimme keittiössä. Tasan sen verran, mitä mikrossa pullan lämmittäminen kesti. Kaikki pidempiaikainen hengailu sai aikaan katastrofin.
En osannut, enkä ollut tarpeeksi kiinnostunut ja pinna oli niin lyhyt, että voisi sanoa ettei sitä ollut. Jos joskus innostuin jotain kokeilemaan, tuli äiti neuvomaan selän taakse enkä työrauhani rikkoutumisen jälkeen kyennyt jatkamaan. Kerran leivoin suklaamuffinsseja, muistatko Iida? Nyt pystyn jo nauramaan, silloin otti pannuun, sillä niin kovia ne oli, että olisivat saaneet vahinkoa aikaan.
Onneksi minulla on isosisko, tästäkin syystä. Kun halusin kaurakeksejä, Krista teki. Krista leipoi myös mielettömän hyvää unelmatorttua. Ja kaupasta ostin sipsejä. Mitä muuta kasvava nuori aikuinen kaipaa? Ensimmäisessä omassa asunnossani lettutaikina lensi roskiin, koska en silloin vielä malttanut koittaa korjailla liian löysää taikinaa. Ei niillä hermoilla vaan ehtinyt! Ruokana oli takuuvarmoja kalapuikkoja sekä Saarioisten pitsaa. Äiti sanoi aina, että rahaa ei anna, mutta ruokaa voi tuoda ja ne kassilliset oli kultaakin arvokkaampia. Kasseissa oli aina herkkuja, joita en itse olisi raaskinut ostaa.
Toisessa omassa kodissani Ulvilassa sain kipinän keittiötouhuihin. Kerrostalokaksioon juuri itselle remontoidulla keittiöllä saattaa olla myös osuutta asiaan. Olin noihin aikoihin töissä Supermarket Onnipekassa kahvion puolella, mutta sain myös satunnaisia vuoroja palvelutiskillä. Olen vasta myöhemmin tajunnut, mikä merkitys niillä lihatiskin vuoroilla on ollut. Lihapalat oppi väkisinkin ja kynnys tuotteiden ostoon oli matala. Kahvion puolella taas pääsin keittiöön urkkimaan Kirsin, Sarin ja Annan patojen äärelle.
Vuonna 2010 aloitin työt Satakunnan Osuuskaupassa ja ruokamaailmani kasvoi ja kehittyi entisestään. Mutta se on toinen tarina se. Mahtavaa, että jaksoit tämänkin lukea! Kerron joskus toiste lisää. 😉
Kuvat ovat 90-luvulta, jolloin keittiötaitoni rajoittuivat taikina-astioiden nuolemiseen ja perunoiden kuorimiseen.
Syöt silti 